Voiko kivusta puhua neutraalisti, tyynesti? Onko sitä mahdollista ajatella muuten kuin tulkitsemalla se tekniseksi ongelmaksi, jonka ratkaisu tähtää sen poistamiseen tai vähintään rajaamiseen oman kokemuspiirin ulkopuolelle? Kysyn, koska en näe muuta vaihtoehtoa kuin taaskin asettaa kipu heti alkuun, tekstin taustalle. Kipu, jonka näen ihmiseläimen syvimpänä motivaationa tehdä mitään, liikkumiseen tai pyrkimykseen jähmettyä paikoilleen. Mitä aivoille, keholle opetetaan kivusta? Miten ohjata elämää, johon aina sisältyy kipu, lohduttomuus, epätoivo? Tämä minua kiinnostaa, kun kirjoitan. Kun luen.
Essee tämän päivän kaunokirjallisuudesta ja romaanin minä-muodosta luettavissa kokonaisuudessaan täältä.
Why me? on ilmestynyt ensimmäisen kerran Suo, kuokka ja diversitetti -antologiassa, toim. Markku Eskelinen ja Leevi Lehto, ntamo 2018.